Kevään ja kesän juhlakakut


Sokerikakkupohja
(noin 8-10 hengen kakku, yksi kakku)

3 kananmunaa (L-koko)
90 g sokeria
45 g vehnäjauhoja
45 g perunajauhoja

Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon parissa erässä. Sekoita taikina nuolijalla tai lastalla sekaisin, jotta taikinaan ei jää paakkuja. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (noin 18-20 cm halkaisija). Laita reunoille kakkuvuokaa korkeammat leivinpaperisuikaleen, niin vältät hienosti kohoavaa kakkupohjaa valumasta pois vuoasta uunin pohjalle. Paista kakkupohjaa noin 160-175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä ennen täytekakun täyttämistä.

Vinkki! Vuoan koolla voit vaikuttaa kakkupohjan korkeuteen. Valitsemalla pienen vuoan saat korkeamman kakkupohjan.

Vinkki! Lisää tummaan sokerikakkupohjataikinaan kuivien aineiden joukkoon 2 rkl tummaa kaakaojauhetta.

Varaa täytekakun kostutukseen noin 1 1/2 dl vaaleaa mehua, sokerivettä tai vaaleaa virvoitusjuomaa.

Täytevaihtoehdot

Maidoton hedelmävaahto

2 dl Alpro vispi - maidotonta vispiä
1 1/2 dl hedelmäsosetta (mango tai trooppiset hedelmät)
3 liivatelehteä
1/2 dl vettä
noin 3/4 dl tomusokeria

Vatkaa maidoton vispi paksuksi vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Mittaa hedelmäsose valmiiksi kulhoon.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatteet kuuman veden joukkoon ja sekoita seos hyvin. Lisää liivateseos hedelmäsoseen joukkoon, koko ajan sekoittaen.

Nostele joukkoon vielä tomusokeri ja vispivaahto joukkoon. Lisäile tomusokeria maun mukaan. Tomusokerin tarve riippuu käyttäämästäsi hedelmäsoseesta.


Helppo mansikkavaahto
(sisältää maitotuotteita)

4 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
150-200 g mansikkamarmeladia


Laita vispikerma ja maustamaton tuorejuusto vatkauskulhoon. Vatkaa ne paksuksi vaahdoksi ja lisää lopuksi marmeladi joukkoon. Vatkaa vielä hyvin sekaisin ja täyte on valmis.

Halutessasi voit lisätä täytteisiin hieman elintarvikeväriä tummentamaan täytteiden väriä. Täyteet on suunniteltu kolmen kananmunan sokerikakkupohjaan, yksi täyte yhteen kakkuun eli kahteen täytekakun väliin.

Maidoton sokerikreemi
(yhteen pieneen kakkuun)

150 g maidotonta margariinia
1 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kuumaa vettä
(kaakaoversioon 2 rkl kaakaojauhetta)

Vatkaa huoneenlämpöinen margariini yhdessä tomusokerin ja vaniljasokerin kanssa vaaleaksi. Lisää joukkoon kuuma vesi ja vatkaa vielä hyvin sekaisin. Jos haluat tehdä kaakaoversion, niin lisää vielä joukkoon kaakaohjauhe ja vatkaa tasaiseksi.

Vinkki! Jos kreemi ei levity helposti kakun pintaan, niin lämmitä sitä muutama sekunti kerralla mikrossa, kunnes se on helpommin levitettävää.


Täytekakun koristelu

Kun täytekakku on täytetty ja maut ovat saaneet tasaantua jääkaapissa yön yli, niin kumoa kakku tarjoiluastialle. Valmista kakkua varten sokerikreemi, jonka ohjeen löydät yläpuolelta.

Levitä ohut kerros sokerikreemiä kakun pintaan. Nosta kakku noin 10-15 minuutiksi jääkaappiin. Levitä sen jälkeen kakun päälle vielä toinen ohut kerros sokerikreemiä. Nosta kakku vielä hetkeksi jääkaappiin.

Kauli sillä aikaa sokerimassasta tai valkosuklaan makuisesta massasta (noin 400 g) leivonta-alustan päällä noin 3 milliä paksu levy. Nosta levy kakun päälle kaulimen avulla ja silottele pinta käsin tai silottajalla. Leikkaa reunasta ylimääräiset massat pois muotoiluveitsellä. Löydät vaihekuvia kakun kuorruttamisesta täältä.

Halutessasi voit värjätä vielä loput sokerikreemistä haluamallasi värillä ja pursottaa kakun alareunaan kauniin koristepursotuksen.
  
Maidoton valuma

noin 2 rkl nestettä (vettä)
(elintarvikeväriä)

Sekoita pomadajauhe yhdessä nesteen kanssa tasaiseksi. Lisää joukkoon halutessasi elintarvikeväriä.

Vettä tai pomadajauhetta lisäämällä löydät seokselle sopivan valumapaksuuden. Voit kokeilla valumaa vaikka juomalasin reunaan, jolloin näet miten hyvin seos valuu lasin pintaa pitkin.

Näistä kuvan kakuista voit nähdä, että pinkissä kakussa valuma on hieman löysempää, turkoosissa valuma on hieman paksumpaa. Pomadavaluman paksuudella pystyt vaikuttamaan valumaan ulkonäköön.

Voit lusikoida valmiin pomadan kakun keskelle ja työntää veitsellä reunoille tai pursottaa valumaseoksen kakun reunalle, jotta saat sen valumaan kauniisti reunoja pitkin.


Suomenkieliset kakunkoristeet löydät täältä

Yhteistyössä Pullahiiren leivontanurkan kanssa.

Kommentit