Confetti-yrittäjän ensimmäinen vuosi




Vuosi Confetti yrittäjänä – Taru Kostet, Confetti Vantaa

Taru aloitti Confetin ensimmäisenä franchise -yrittäjänä vuoden 2014 alussa ja myymälän avajaisia vietettiin saman vuoden huhtikuussa. Vuoteen on mahtunut paljon hikeä ja työtä mutta vastapainoksi myös onnistumisia ja menestystä. Jaamme Tarun tarinan yrittäjyyden taipaleelta.


Miksi päätit lähteä Confetti yrittäjäksi?
Vaikka olen erittäin yrittäjähenkinen ihminen, en ollut aiemmin koskaan harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä. Kun Confetti alkoi etsimään franchiseyrittäjiä ketjuun, kuvio oli selkeä, halusin hakea yrittäjäksi.

Konsepti ja tuotteet ovat loistavia ja kivijalkaliikkeitä on vähän. Intohimoisena asiakaspalvelijana pääsin takaisin siihen maailmaan ja  samalla sain tehtyä harrastuksestani ammatin.

Miten kuvaisit myymälän perustamista ja liiketoiminnan aloittamista?
Liiketoiminnan aloittamisessa kannattaa olla järjestelmällinen, koska tehtävää on paljon; yhtiön perustaminen, rahoitus ja mahdollisten tukien anominen (mm. starttiraha), liiketilat, erilaiset luvat, tietoliikenneyhteydet, liiketilan kalustus ja itse liikkeen kasaaminen, tuotteiden paikoilleen laittaminen ja hinnoittelu.

Liiketilojen etsiminen on oma osansa, jossa kannattaa tarvittaessa käyttää ammattilaista, vertailla ja pohtia onko liiketila kannattavalla paikalla. Itsellä kaksi päivittäistavarakauppaa ja vilkkaasti liikennöidyt väylät liiketilan vieressä takaavat ihmisten liikkumisen myymäläni tuntumassa, vaikka se ei vielä asiakasvirtoja takaakaan. Ketju oli mukana vuokrasopimusneuvotteluissa ja pienen vääntämisen jälkeen pääsimme sopimukseen vuokranantajan kanssa.

Ketju antaa jatkuvaa koulutusta tuotteista, myynnistä ja taloushallinnosta, mutta itse halusin lisäkoulutusta ennen yhtiön perustamista ja kävin erilaisilla taloushallinnon kursseilla joita Naisyrittäjyyskeskus järjesti. Yrittäjänä tulee väistämättä olla kiinnostunut edellä mainituista asioista, kukapa nyt ei kaikkeaan antaisi menestyvän liiketoiminnan eteen.

Kerro myymälän rakentamisesta kun liiketila oli löytynyt?
Siinä vaiheessa kun liiketilan vuokrasopimus oli kädessä, piti tilata hyllykalusto, valomainokset, teippaukset, verkkoyhteydet, sähkösopimukset ja ilmoittaa terveystarkastajalle liikepaikasta.

Myymälän rakentaminen oli mekoista haipakkaa. Tiukasta aikataulusta johtuen myymälän kalusteet kasattiin kahdessa päivässä, kahden naisen voimin, tunteja ei tullut laskettua. Ystävän mies kävi tekemässä muutamia rakennushommia, kassatiskiä ym.

Kun hyllyt oli kasattu alkoi kahden viikon puurtaminen kohti myymälän avausta. Tuotteiden hyllyttäminen oli työlästä ja aikaa vievää hommaa, kun koko liiketilaa ja varsinkaan tavaramäärää ei tuossa kohtaa vielä kunnolla hahmottanut. Tuotteiden purkamisen ja hyllyttämisen tein lähestulkoon yksin, muutama ystävä kävi parina päivänä auttamassa, aikaa vietin myymäläsä 10-14 tuntia päivässä, yksi vapaa päivä taisi mahtua tuohon kahteen viikkoon.  Missään asiassa ei voi olla liian ajoissa, koska mm. kassajärjestelmän vaatima verkkoyhteys saatiin toimimaan muutama päivä ennen myymälän avaamista, joka tarkoitti sitä, että kassa saatiin asennettua vasta muutamia päiviä ennen myymälän avaamista, samoin kuin maksupäätteen toimiminen. Aina kun asiat eivät ole itsestä kiinni.  
 Hikeä se vaati mutta valmista tuli!



Kerro myymälän avajaisista?
Itse avajaiset olivat melkoinen hullunmylly, ihmismäärän perusteella Confetti -myymälää oli todella toivottu tänne! Asiakkaita oli välillä niin paljon, ettei käytävillä mahtunut liikkumaan. Avajaishärdellissä oli mukana 9 henkilöä, 3 ketjun puolelta ja loput omaa tiimiäni, eikä siinä ollut yhtään ylimäärästä. Tekemistä riitti kaikille välillä jopa liiaksikin. Kassajono ei tainnut hellittää kuin vasta viimeisillä hetkillä, kerrassaan loistava ja ikimuistoinen päivä!



Kaikkien yllätykseksi MTV3:n porukkaa tuli sisään ja pyysi lupaa haastatella Seitsemän Uutisiin. Ehkä äänestä ja olemuksesta sitä ei huomannut, mutta tälläinen yllätys-momentti laittoi sydämen väpättämään. Harvoin myymälän avajaiset pääsevät Seitsemän Uutisiin. Toimittaja oli saanut vihiä myymälästäni bloggari Pullahiireltä ja päätyi siis paikalle avajaisiin. Mutta päivästä selvittiin loistokkaasti!



Onko yrittäjän työmäärä yllättänyt?
Yrittäjän työmäärä ei sinänsä ole yllättynyt, mutta paljon työtä se vaatii. Monta asiaa täytyy hoitaa kerralla ja kaikki on tehtävä itse ja pyrittävä olemaan ajallaan. Ensimmäiset 5kk tein 6 työpäivää viikossa, jonka jälkeen otin työntekijän lauantaihin ja näin saan pitää viikonloput vapaina.

Miten olet jatkokouluttautunut Confetti yrittäjänä?
Ketju on järjestänyt mm. erittäin hyödyllisen turvallisuuskoulutuksen, jossa alan tiukka ammattilainen kävi antamassa vinkkejä turvalliseen myymälätyöskentelyyn ja ennalta ehkäisyksi ikäviin tilanteisiin.

Ketju on myös järjestänyt mm. tuotekoulutuksia kukkakurssin muodossa. Kurssilla tehtiin yhtä kukkaa 5 tuntia, kovaa hommaa tuo koristehifistely!

Olen työn ohessa suorittanut yrittäjän ammattitutkintoa, joka on nyt viittä vaille valmis. Suosittelen sitä kaikille lämpimästi, silmiä avaava kokemus ja ennen kaikkea pieni potku omaan liiketoimintaan ja sen eteenpäin viemiseen.

Millaiselle ihmiselle Confetti yrittäjyys sopii?
Eteenpäin pyrkivälle, kunnianhimoiselle, iloiselle, idearikkaalle ja asiakaspalveluhenkiselle ihmiselle. Yrittäjyys ei ole päivästä toiseen jackpottia, mutta siihen on osattava suhtautua oikein. Kiinnostus taloushallintoon ja numeroihin on myös iso osa yrittäjyyttä, kaikkea ei tarvitse osata, mutta itselle tavoitteen asettaminen ja siihen määrätietoinen pyrkiminen auttaa pitkälle.

Mitä odotat vuodelta 2015?
Vuodelta 2015 odotan lisääntyvää asiakasmäärää, sitä että myymälä saisi lisää tunnettavuutta. Saisin myös uusia yhteistyökumppaneita, nousua myyntiin ja toki uusia upeita tuotteita kattaus- ja leivontamaailmaan!


Kommentit